Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylivieskan kaupunki

RSS-linkki

http://www2.ylivieska.fi:80/Dynasty5/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2019/34

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ja Ylivieskan kaupunginhallituksen päätöksistä tehtyyn valitukseen

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on päätöksellään 14.3.2019 päätösnro 19/0118/2 jättänyt tutkimatta kunnallisasiaa
koskevan valituksen siltä osin, kuin siinä on vedottu työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa
annetun lain vastaiseen menettelyyn päätöstä valmisteltaessa.

Hallinto-oikeus on muutoin tutkinut asian ja hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeuden johtopäätös

”Pelastuslaitoksen johtokunnan tai kunnanhallituksen päätökset eivät ole valituksessa esitetyillä perusteilla syntyneet
virheellisessä järjestyksessä tai ole muutoinkaan lainvastaisia. Näin ollen niitä ei ole kumottava valituksen johdosta.” 

Lähettäjä: Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Julkaistu: 20.03.2019 15.19